Viikkoa ennen juhannusta teimme tyttöpoikaretken Turun kaupungin rakastetulle paratiisisaarelle Vepsään. Ilma oli kuin vähän vaatimattomampi morsian, mutta ei satanut, joten päätimme lähteä herkullisen valkoviinin kanssa vierailulle villin saaren maineessa olevaan kohteeseen. Suuremman laivan sijaan vuoroa ajoi pienempi alus, joka oli lastattu humaltuvalla miespolttariporukalla ja kuudella spurgulla. Odotukset olivat siis korkealla, varsinkin kun paatin rantauduttua naisspurgu kusta lirautteli seisaaltaan ensimmäiseen näkemäänsä heinänkorteen.
Kuin meri vaahtoaa
Laiva keikkui kovasti. Olen suunnitellut pitkään melontareissua Vepsään, mutta ainakaan tuulella Airistolle ei melalla ole asiaa. Perillä kävimme tsekkaamassa näköalan ja hiekkarannan, mutta kylmällä ilmalla emme juuri muuta tekemistä keksittykään. Vähän pussattiin, avattiin valkkari, ja sitten pussattiin lisää, keitettiin upouudella Trangialla pussipastat ja lähdettiin seuraavalla laivalla takaisin Turkuun. Polttariporukka jäi saareen vielä bilettämään, mutta spurgut ja saksalaispariskunta tuli kanssamme takaisin Turkuun. Keskustassa paistoi aurinko, joten kävimme hakemassa juomatäydennystä ja jatkoimme picnikkiä Paavo Nurmi -stadikan kalliolla. Vepsää suosittelen ihanana kesäisenä hellepäivänä. Muina aikoina menisin mieluummin esimerkiksi itäisen Turun metsiin möyrimään.
Kauniimman puoliskon ystävällä on mökki Nurmeksessa, joten monivuotinen Savojärven juhannusperinne katkesi ja vietimme mittumaaria Pohjois-Karjalassa. Kauas on pitkä matka, joten ajattelin alkavan loman kunniaksi jäädä Itä-Suomen metsiin muutamaksi lisäpäiväksi möyrimään. Naisella työ odotti, joten ensimmäistä kertaa ikinä, se piti tehdä yksin.
Reittiä suunnitteltaessa ensimmäisenä mieleeni tuli upea Kuusamon Karhunkierros, mutta karttaa tarkemmin tutkittuani, Koli näytti olevan huomattavasti lähempänä Nurmesta. Lisäksi toistakymmentä kertaa Kiutaköngästä tuijottaneena Koli vei voiton ja hyvä niin. Vuonna 2013 Retkilehden vuoden vaellusreitiksi valittu Herajärven reitti on upea, mielettömän upea, uskomaton ja mitä lie ylisanoja tähän vielä keksisi. Ja raskas.
Sunnuntaiaamuna menin linja-autolla Lieksaan, josta lautalla piti päästä Kolille. Piti, sillä moottoriin oli tullut juhannuksena vikaa. Kiitos ystävällismielisten nuorten miesten, joilta sain kyydin takaisin keskustaan, josta kebapin saattelemana linja-autolla Joensuun kautta Kolin portille. Ajattelin ajaa viime reissulla hajonneiden vaelluskenkien tilalle hankitut Hanwag Tatrat sisään ja kävelin vajaat viisitoista kilsaa asfalttia perille. Kolin kylällä nukuin ensimmäisen yön teltassa idyllisen maalaistalon pihassa lehmien ja lampaitten ympäröimänä. Aamulla kävin ostamassa kartan erikivalta opastuskeskuksen tytöltä, joka jakeli reilusti myös vinkkejä kulkusuunnasta ja veden varaamisesta ja keittämisestä.
Kiipeäminen noin 25 kiloisella rinkalla huipulle kertoi vähän mitä edessä odotti. Upeat maisemat. Wow! Samoissa maisemissa dokaili myös Järnefeltit ja Sibelius, mitä en kyllä ihmettele. Noissa maisemissa kelpaa nimittäin kuppia nostaakin. Itse korkkasin Strohipullon ja vetäisin harpulla Finlandian (tsekkaa video tästä) mestareiden kunniaksi ja jatkoin matkaa.
Hajonneen markettirinkan tilalle ostamani Fjällrävenin Kajka 75 on paras ostos ja maksullinen uusi ystäväni pitkästä aikaa. Hartiat eivät kipeytyneet missään vaiheessa, vaikka päivämatkat ja -ajat haastavan ylämäki-alamäkimaaston lisäksi/ vuoksi pitkiksi venyivätkin. Päädyin siihen, kun näin Retki-lehdessä salolaisgurun, alan todellisen legendan, Juuso Partasen kuvan, missä kehui kyseistä, tosin suurinta Kajkaa. Enkä kadu, vaan lämpimästi suosittelen, kuten matkalla jututtamani pariskunnan mirkkukin teki kantaessaan uutukaistaan.
Kota olisi ollut hyvä yöpymispaikka, mutta jatkoin Kiviniemen tilalle. Matka tuntui loputtomalta, mutta voimajuomapullo toi tarvittavan lisämotivaation tälläkin kertaa. Saukan neuvo on, että älä milloinkaan lähde metsään ilman viinaa. Ennemmin tai myöhemmin sitä tekee mieli. Eräälläkin melontareissulla se on pelastanut suosikkiartistin hypotermialta, joten sen merkitystä ei kannata vähätellä. Kiviniemen tilan läheisyydessä oli sauna, minkä sytytin ja kohta siihen muodostuikin jono, kun muitakin vaeltajia alkoi saapua pelipaikalle. Mahtava sauna, ja vielä ilmainen. Yöpyä olisi todennäköisesti voinut ilmaiseksi myös saunan lähistöllä, mutta maksoin mielelläni kympin tasaisesta telttapaikasta ja posliinipöntöstä.
Seuraavana päivänä kävelin Ahvenlammen ja Eteläpäädyn kautta niemeen, missä tuuli melko lujaa. Vähän jännitti markettiteltan puolesta, mutta pystyssä pysyi ja vielä ilman Viagraa. Viimeiselle päivälle jäi upeimmat maisemat ja heti alkuun joen ylitys kahlaten. Kengät piti hyvin vettä, mutta varren kautta tosin kosteus pääsi pikkuhiljaa päivän aikana sisään kenkään. Viimeisenä päivänä tuo nyt ei hirveästi haitannut. Parit Finlandiat ja Strohit vielä Mäkrän ja Ukkokolin huipuilla ja sitten kävin hotellin saunassa. Kylpyläkäyntiin olisi ollut vain tunti aikaa, joten kasvohoidon sisältämä setti jäi kokematta. Hyvästä käsihoidosta olisin ehkä ollut valmis maksamaankin, mutta lähes 40 euroa tunnin kylpytynnyristä ei houkuttanut, vaan kävin siistissä kolmen euron saunassa, syömässä ja painuin telttaan takaisin lähtöpisteeseen lampaiden viereen nukkumaan.
Aamulla kävelin Kolin kylälle kysymään tuloksetta puhdasta T-paitaa, siitä satamaan Ala-Majaan syömään, jonne tilasin myös kimppataksin Joensuuhun. Ala-Majassa oli tolkuttoman hyvää ruokaa ja palvelua. Sieltä sain ostettua myös uuden paluumatkan T-paidan, vaikka varsinaista myymälää ei ollutkaan. Kimppataksissa ollut mukavanoloinen perheenäiti kehui suuresti kylpylää ja sen hoitoja, mutta suositteli naisen ottamista mukaan. Näin teen.
Kolista jäi mahtava fiilis. Huikeita maisemia, hyvää palvelua, haastavaa ja todella monipuolista maastoa. Junamatka kotiinkin tuntui tällä kertaa miellyttävältä, toisin kuin samainen pätkä keväisen poikain kanssa suoritetun Tahkon laskettelureissun jälkeen.
Harri se on varsinainen eränkävijä. Meni ja kyseenalaisti kokonaan hyvän ystäväni Jallun mukaanlähdön. Onneksi poikettiin ruokakaupan ohessa olleeseen A-kauppaan, ja napattiin muutamat yhdentähtöset mukaan reissuun, joista lisää tuonnempana.
Saukka suolla.
Määränpäänä oli siis Kuhankuono noin 30km Turusta ylöspäin ja aikaa varattuna helatorstain ja pe-vapaan myötä pitkähkö viikonloppu. Ajatuksena oli lähteä jonnekin. Vaihtoehtoina kuuma hiekkaranta, pyöräily Ahvenanmaalla/ Saariston rengastiellä, tai tetsaus, joista valitsimme lähes pakon ja lompakon vuoksi viimeisimmän. Kohtuuhintaiset lennot eivät sopineet aikatauluun, eivätkä lautat vielä jostakin käsittämättömästä syystä Iniöstä kulkeneet. Myöskään leirintäalueet eivät olleet vielä saarilla auenneet, joten valitsimme Kuhankuonon.
Mitään suunnitelmaa ei ollut. Kartan hain Suomalaisesta ja sitten mentiin. Ekana päivänä möyrittiin entisen seitsemän kunnan rajapyykin kautta Vajosuon laavulle. Matkalla joimme muun muassa Jallua. Myös perillä joimme Jallua. Paikalle tuli yöksi myös pariskunta, joka ei juonut Jallua. Yöllä heräsin kahdesti Harrin kovaääniseen leijaan. Muuten yö oli rauhallinen ilman itikkaa, vaikka tulta emme yöllä pitäneetkään. Linnut, kuten kurjet ja käki kilpailivat vapaista taajuuksista Harrin hajuhaittojen kanssa. Nuotiolla istuskellessamme saimme pariskunnalta tiedon, että on metsäpalovaroitus. Kyllä emme arvanneet, koska sadetta oli pidellyt jo viikon. Paistoimme lisää makkaraa ja maistoimme Jallua.
Seuraavana päivä kävelimme Lakjärven laavulle. Tosin seuraamalla vain hyvin merkattua reittiä ja juomalla Jallua, eksyimme. Kirosana pääsi kun kyltissä luki sauna. Onneksi eksyimme, sillä saunan kupeesta sai kaivosta hyvää vettä, ja naapuritalon isäntä tiesi kertoa, että saunaa voisi seuraavana päivänä vuokrata. Jatkoimme matkaa parin kilometrin päässä oleville Lakjärven laavuille, joista toisella näytti olevan yksinäinen rouvashenkilö. Harri ei liene ronkelimmasta päästä, mutta ei tarvinnut mennä suuremmin jututtaan. Nautimme Jallusta. Kaivon vesi oli pahaa, joten onneksi eksyimme.
Vähän tuhma, ehkä?
Yöllä Jallu loppui, mutta pelimiehet varaa aina autoon pari varapulloa, joten siirryimme seuraavana päivänä takaisin lähtöpaikalle. Sitä ennen kävimme kuitenkin jututtamassa kyläyhdistyksen kioskia pitävää nuorta rouvaa, joka keittikin hyvät päiväkahvit. Saunan saimme itse lämmittää, mikä 0,50 euron hintaan per mies oli varsin kohtuullista. Sauna oli siisti ja hyvä, kuten myös uimaranta. Viereistä juhlatilaa sai myös vuokrata muistaakseni 60€ vuorokausihintaan, mikä on myös varsin kohtuullista, vaikka juhlisi yksin.
Opastuskeskuksen parkkipaikalla täytimme Jalluvarastot ja jatkoimme matkaa Honkasaaren laavulle. Reitti oli tylsähkö, mutta laavu oli hieno. Jallu toi matkaan oman lisämausteensa. Oikeastaan aikamoisen. Illan muistikuvat ovat hatarat, mutta aamulla heräsin vaatteet päällä laavun toisesta päästä Harrin maatessa pystyttämättömän teltan alla. Suu oli aika kuiva. Jallun lisäksi myös vesileilit olivat tyhjät. Eväät olivat puuroja lukuunottamatta syöty, mutta ilman vettä jäi vellitkin vetämättä. Paluumatka tuntui aika pitkältä. Varsinkin kun vaelluskengistäni irtosi pohjat, rinkasta hajosi vetoketjut, trangiakopiosta irtosi polttimon ainoa kiinnijuotettu osa ja yleistyökalu oli ruostunut kiinni. Selvisimme kuitenkin ja totesimme reissun olleen erittäin onnistunut. Jalluja myöden.
Viikkoa ennen juhannusta teimme tyttöpoikaretken Turun kaupungin rakastetulle paratiisisaarelle Vepsään. Ilma oli kuin vähän vaatimattomampi morsian, mutta ei satanut, joten päätimme lähteä herkullisen valkoviinin kanssa vierailulle villin saaren maineessa olevaan kohteeseen. Suuremman laivan sijaan vuoroa ajoi pienempi alus, joka oli lastattu humaltuvalla miespolttariporukalla ja kuudella spurgulla. Odotukset olivat siis korkealla, varsinkin kun paatin rantauduttua naisspurgu kusta lirautteli seisaaltaan ensimmäiseen näkemäänsä heinänkorteen. 
