Ryövärinrotko meloen 24.7.2015

Duunin jälkeen sovittiin kollegan kanssa treffit Saaristomeren melojien vajalle, josta Jukkiksen kanssa painettiin mennä pitkin Pitkäsalmea kaakkoon. Kokeilin ensimmäisen kerran uutta vihreää Scottia, mikä kulki todella liukkaasti, mutta lieneekö penkistä johtuen puuduttanut ikävästi jalkoja. Melanie isolla aukollaan pysyy siis edelleen suosikkinani, vaikka ei reskutuksessa se helpoin tapaus olekkaan.

Jukkis oli käynyt Ryövärinrotkossa aiemminkin, joten reitti oli selvä. Itse en sitä olisi kyllä ainakaan ilman tarkkoja koordinaatteja löytänyt, sillä paikka on kaislikon takana, eikä rotkosta näy juuri merkkiäkään merelle. Lisäksi lähellä on mökkejä, joten sinne ei vahingossa eksy.

Paikka on melko yllättävä ja vaikuttava. Tarinan mukaan rotkossa on aikanaan elellyt merirosvoja, jotka lähiseudun purjelaivojen lisäksi ryöstivät orjakseen Satavan kylän Suntin talon piian. Piian kerrotaan kuitenkin vuosien jälkeen paenneen ja paljastaneen rosvojen majapaikan, minkä jälkeen peijakkaat hirtettiin rotkon päällä kasvaviin mäntyihin.

Rotko on mukavan iltaretken päässä melontakeskukselta ja on kyllä ihan vänkä. Kuvittelisin sen ruokkivan varsinkin pikkuväen mielikuvitusta, piialla tai ilman.

Mäntyharju-Repovesi läskipyörällä 16.-19.8.2015

Kesälomasta jäi viikko pitämättä. Sunnuntaiaamuna seiskalta kello soi ja laskeskelin ehtiväni Mäntyharjuun viettävään junaan, vaikka edellistä edeltävä yö meni rouvaehdokkaan naapurin tupareita kuunnellessa ja edellisilta jokilaivoilla. Sain kuitenkin pakattua tarvittavan setin kasaan ja pyörän junaan, minkä teline oli kyllä täyteen pakatulle ja sidotulle fatille ja kahdelle muulle pyörälle kovin ahdas. Neljässä tunnissa olin Mäntyharjulla. Tilaamani kartta ei ollut ehtinyt Turkuun ajoissa, joten noukin sellaisen rautatieaseman läheisestä B&B Pinus majatalotyyppisestä paikasta, mikä vaikutti houkuttelevalta yöpymispaikalta, mikäli teltta ei olisi ollut messissä. Paikasta sai myös erinomaista palvelua, mikä tosin tuntui olevan alueella sääntö, ei poikkeus.

Kartta osoittautui paluumatkaa lukuunottamatta melko turhaksi, sillä reitti oli merkattu todella hyvin. Paluumatkalla kartta olisi ollut kiva lisä oikoessani vaihderikon vuoksi reittiä metsäautoteitä pitkin. Aina ennen risteyksiä oli varoitusmerkki ja risteyksessä luonnollisesti nuolimerkki oikeaan suuntaan. Ennen varsinaista starttia kävin vielä syömässä Ravintola Rosmariinissa, missä oli pirun hyvät sapuskat. Suosittelen!

Alkuun reitti kulki paikallisen urheilukeskuksen Kisalan pihasta noin kilometrin sepelistä juoksurataa pitkin, mutta kohta puolin vaihtui vaihteleviksi metsäosuuksiksi, joita painelin menemään hymyissä suin. Ensimmäinen vastaan tullut Uutelan laavu on ihan ok kuivan maan paikka, mutta ei lyhyehkön matkan vuoksi houkutellut jäämään yöksi. Seuraava Pitkäjärven laavu 12 km:n päässä sen sijaan on uskomattoman hienolla paikalla Etelä-Suomen suurimman rakentamattoman järven rannalla. Laiturilla seistessäni toisessa päässä järveä konsertoi yksinäinen laulujoutsen, joka teki tarkastuslennon toisen yksinäisen kulkijan ylitse palaten takaisin lähtöpisteeseen. Tsekkaa video ylilennosta tästä.

Uinnin jälkeen päätin jatkaa matkaa vielä kohti Repoveden kansallispuistoa, mutta 21 km:n matkanteon jälkeen Matkoslammen laavu lähes pakotti jäämään yöksi uudehkolla saunallaan. Löin saunan kuumaksi, kävin uimassa muutaman kerran kylmähkössä lammessa, söin ja laitoin sisäteltan laavun sisälle, jotta hyttyset eivät olisi häirinneet. Eipä niitä pahemmin muutenkaan ollut, mutta enpähän herännyt kertaakaan ininään. Sen sijaan heräsin horkkaan, sillä kesäpussilla n.+3 asteen yöt laittoivat hampaat kalisemaan. Eipä tullut moinen mahdollisuus mieleen pakatessa keskellä kuuminta hellejaksoa.

Matkoslammen sauna ja laavu ovat siis kaikkien vapaassa käytössä, minkä varmistin reittiä huoltavilta veijareilta, kun tulivat vikana aamuna maalaamaan Pitkäjärven laavun vessaa. 

Aamulla jatkoin matkaa Repoveden kansallispuistoon. Reitti jatkui edelleen hyvin merkattuna, mutta metsäautotieosuuksien määrä kasvoi. Tämä ei juurikaan häirinnyt, sillä ajatus oli ajaa puisto ohjeiden mukaan sen teitä pitkin, jolloin kilometrejä päivälle kertyi yli neljäkymmentä. Noudatin hölmönä ko. ohjetta, vaikka ohikulkijoista useampi kertoi ajaneensa polkuja. Metsähallituksen herrat voisivatkin sallia pyöräilyn mielestäni kaikkialla esimerkiksi määräämällä pyörille väistämisvelvollisuuden. Tällöin jalkapatikkalaisia varottaisiin, eikä kenelläkään olisi paha mieli. Polut ehkä vähän levenisivät, mutta pidän sitä pienehköä kävijämäärää pienempänä pahana.

Illalla tulin Olhavalle, missä pari paikalle saapuvaa luontokuvaajaveijaria neuvoivat/ kutsuivat yöksi laavulle. Pakko tunnustaa että alkuun vähän epäröin, kun näin toisen kaverin kuksan (kuvassa), mutta rohkaisin mieleni ja otin Rochipullon varmuudeksi mukaan laavulle. Teltan laitoin järven rantaan, aamulla heräten mahtavaan näköalaan Olhavan kallion avautuessa vastarannalla. Laavulle tuli myös pari tsekkiläistä kiipeilijää. Ilta meni melko myöhään, sillä veijareiden ja omani pullot tyhjennettyämme lähdimme katsomaan yöksi luvattuja revontulia. Liikuttuneessa olotilassa pilvetön öinen taivas näytti todella upealta, vaikka revontulet näkyivätkin vain kameran linssin läpi. Oma gopro-kopio ei niitä havainnut. Sen sijaan näin paljaalla silmällä monta tähdenlentoa, satelliittia  ja taivaan, millaisesta en Turun valosaasteessa voi uneksiakaan. Laavuseura osoittautui todella hienoiksi herrasmiehiksi, joilta opin monta sensuurin uhriksi joutunutta elämänviisautta.

Aamulla kävin Mustavuoren näköalatornissa ja päätin ajaa pyörällä Olhavan päälle. Illalla kävin siellä kävellen, mutta ajattelin mennä toista kautta pyörällä. Koska en katsonut karttaa, lähdin väärään suuntaan, mutta olin reitillä menossa takaisin kohti Mäntyharjua. Paluumatkalla pulahdin taas Matkoslammessa ja kävin tsekkaamassa Savonradan paistiuunin, missä radanrakentajille tehtiin aikanaan leipää. Noin viisi kilometria ennen Pitkäjärveä stram x7 takavaihtoja antoi periksi. Sisältä lensi jousi ulos ja loppumatka meni patikaksi. Ehkä Liesjärvellä aiemmin kesällä tullut osuma pitkospuusta oli osasyyllinen hajoamiselle, koska en mielestäni edes vaihtanut mitenkään typerästi.

Pitkäjärven laavulle päästessäni oli silti hyvää aikaa uida ja ruokailla. Tajusin syöneeni joka päivä samoja pussipastoja, joihin lisämakua toivat kuivaliha ja tuoreet laavujen takaa poimitut puolukat. Pussiruokiin kyllästyneenä kyseinen kombo toimi kuitenkin hyvin, eikä paina juuri mitään. Illalla laavulle poikkesi vanhempi herrasmies laskemaan järveen ankeriaan poikasia. Villisti kirmaten vipelsivät kadoten syvemmälle järveen. Aamu oli usvineen todella hieno. Lähtöä tehdessäni paikalle osui aluetta huoltavat veijarit, jotka olisivat heittäneet pyörän ja meikäläisen keskustaan, mutta aurinkoon vedoten kieltäydyin tarjouksesta. Koko reissun aikana en nähnyt pilven pilveä, joten olisi ollut rikos tulla ajoissa Mäntyharjulle moneksi tunniksi ihmettelemään, tai istumaan päivän hienoimmat tunnit junassa.

Onneksi kävelin, sillä matkalla tapasin mehupistettä ylläpitävän kaverin reitin kulkiessa kyseisen vanhemman herrasmiehen pihan läpi. Keskustelimme ainakin tunnin käyden läpi hänen vanhat pyöräilyreissut, susipolitiikan ja sairaskertomuksetkin. Kaveri esitteli myös ladossa olleet vanhat menopelit. Kyseessä on erityisen hieno herrasmies, joka pitää kesäisin pihapiirissään vesikanisteria retkeilijöille ja talvisin jakaa mehua hiihtäjille. Mainitsi vielä että on erittäin mielissään, kun joku pysähtyy juttelemaan hänen kanssaan, kun korvessa niitä juttukavereita on kovin vähän. Susi vienyt alkukesästä koirankin, joten jos vaan aikaa reissun lomassa on, pysähtykää ihmeessä. Pihan läpi todella saa ajaa, kuten opasteetkin ohjeistavat.

Muutenkin alueen ihmiset tuntuivat poikkeuksellisen ystävällisiltä. Saapuessani jalkapatikassa Mäntyharjulle, ajattelin käydä Kisalassa suihkussa. No se oli lomien vuoksi kiinni, joten pulahdin sinilevästä huolimatta Pyhäveteen. Läheisen talon asukas tarjosi mahdollisuutta käydä hänen luonaan suihkussa, mutta nälkäisenä ja häkeltyneenä tarjouksesta kieltäydyin. Asemalla nuorempi kaveri kertoi asemalta näkyvän jätevedenpuhdistamon lienevän syyn levälle. Muissa alueen vesissä en havainnut levää. Toki ruokavedet varmuudeksi keitin. Juomavettä ei tarvinnut juuri miettiä, sillä kaivoja oli varsinkin puistossa hyvin tarjolla. Pyöräreitille kesähelteellä kannattaa muutama litra varata.

Kaiken kaikkiaan reitti on hieno ja suosittelen sitä kaikille maastopyöräilystä innostuneille varauksetta. Alueelta löytyy myös maksullista yöpymistä, joten ajaa voi myös kevyemmällä kuormalla. Sesongin ulkopuolella tuskin laavuillakaan on ahdasta. Tällä reissulla vastaan tuli kaksi pyöräilijää. Puistossa oli jonkin verran kävelijöitä, mutta Mäntyharju-Repovesi välillä en nähnyt ainuttakaan retkeilijää, vain kaksi em. fillaristia. Hieno reitti hienoissa maisemissa. Suosittelen!

Tsekkaa video reissusta tästä:

Luonnontieteellinen museo Luomus 10.7.15

Helsinki, savuinen, sumuinen kaupunki. Ihmiset ei tunne edes naapuriaan. Kaikilla on kiire. Harva täällä hymyilee. Tultiin silti. Ja totta vieköön satoi! Kesäloma veti viimeisiään, joten otettiin Onnibussi alle ja saavuttiin pariksi yöksi Isolle kirkolle. Onnibussi on kyllä jatkossa varteenotettava kilpailija junalle, vaikka kuski ei pyörää suostu matkaan ottamaankaan. Alle kympin rykäisy houkuttaa, sillä penkit ovat paremmat kuin junassa, ja kännynkin saa ladattua penkinalusen pistorasiasta.

Ekana päivänä shoppailtiin ja käytiin katsomassa Anssi Kelaa jossakin satamahäppeningissä. Kipeänäkin sateesta huolimatta veti ihan viihdyttävän setin. Perjantaina satoi lisää, joten Suomenlinnan picnic jäi väliin. Sen sijaan päätettiin mennä hotlan lähellä olevaan Luonnontieteellinen museo Luomukseen, mikä sijaitsee luonnollisesti ihan Apina... ööö... Eduskuntatalon takana.


En ollut aiemmin paikassa käynyt ja ajateltiin, että se olisi parissa tunnissa tsekattu. Ei ollut. Pari tuntia taisi mennä jo pelkästään Luut kertovat -näyttelyn katsomiseen. Oma suosikkini oli kuitenkin Suomen luonto -osasto, missä on lähes livenä, eli täytettynä, tolkuton määrä eläimiä. Varsinkin lintujen parissa olisin voinut viettää aikaa pidempäänkin, sillä niitä ei tänä kesänä ole luonnossa suuremmin lennellyt. Keskittyminen ei enää riittänyt tutustumaan maapallon historiaan, mutta myös muun maailman eläimistöä esitellyt näyttely oli komia. Leijonan lähelle pääsi huomattavasti helpommin, kuin helteisessä Korkeasaaressa.

Museo on todella kiva kohde lapsiperheille, mutta erityisen mielenkiintoinen jokaiselle luonnosta kiinnostuneelle. Aikuinen voi helposti varata käyntiin aikaa vaikka koko päivän. Naisen kanssa siellä kului noin viisi tuntia. Lasten kanssa vierailusta ei ole kokemusta, mutta tupa oli lapsiperheitä täynnä, ja pienemmätkin tuntuivat viihtyvän. Suosittelen!

Liesjärvi läskipyörällä 30.6.-1.7.2015

Emännän työt jatkuivat alkuviikon, joten toisen lomaviikon kunniaksi ajattelin polkaista Forssan takamaille Tammelaan Liesjärven kansallispuistoon. Koska oli kuuma päivä, katsoin järkeväksi lähteä vasta iltapäivällä. Matkahuollon sivut antoivat lähtöajaksi 15.45 joten olin Forssassa viideltä, jolloin hyppäsin lähes lennosta Helsingin bussiin. Kuski pyöritti päätään kun näki pyörän, mikä tosin ihan hyvin bussiin mahtui. Ihmettelen suuresti kuskien nihkeää suhtautumista niitä kohtaan, sillä rahaahan ne niistä ottavat. Tämäkin tokaisi että "pääsishän sinne Liesjärvelle pyörälläkin". Jostain syystä ärsytti.

Bussista noustuani ja opastuskeskukselle polkiessani yritin irroittaa klosseja irti, jolloin jouduin toteamaan vasemman kengän olevan jumissa. Toinen jalka ilman kenkää kävin hakemassa juuri sulkeutuvasta opastuskeskuksesta paperisen opaskartan, vaikka kännyssä ja repussa olikin kunnon kartat, sillä pieni paperiversio tuntuu olevan ajaessa niitä kätevämpi, kunhan ei eksy. Loppureissun ajan en enää käyttänyt vasenta klossia.

Opastuskeskuksen erikiva mimmi muuten mainitsi pyöräilyn olevan kansallispuistossa kielletyn. Ihmettelin miksi ei netissä sitä mainittu, eikä kyllä esitteissäkään. Äidin pikkutuhma pikku tuhma iskelmäprinssi rikkoi kuitenkin lakia ajelemalla reitistöä illan aikana opastuskeskukselta Korteniemeen ja sieltä Kaksvetisen kodalle, tosin vain merkityllä reitillä. Korteniemen perinnetilalla näin kolme mimmiä, mutta poluilla en tavannut toisia kulkijoita. Pyöräilykielto tuntuukin siksi vähintäänkin oudolta. Poluille tuskin ajelusta koituu kenkiä suurempaa haittaa ja kulkijoita metsään mahtuisi, joten mihin ihmeeseen näillä Metsähallituksen säännöillä oikein pyritään?

Korteniemen Perinnetilan kaivolla luki, että vettä ei suositella juotavaksi keittämättä. Onneksi sitä oli vielä jäljellä. Paluumatkalla täytin Harjupirtin kupeessa kaivolla juomapussin ja pullon. Ja hyvä niin, sillä matka seuraavalle laavulle oli reitin raskain osuus. Laavu oli ihan hieno, mutta mahdollisten hyttysten vuoksi päädyin kodalle. Kotakin oli hieno ja sen penkeillä hyvä nukkua. Jotenkin illan ajelun jälkeen ei uni kuitenkaan tullut, mutta aamulla kaiketi muutaman tunnin torkuin. Viereisellä suolla piti myös lauma kurkia melkoista konserttia.

Aamulla aamupalaa varten puita olisi pitänyt tehdä pitkästä tavarasta ja trangian virittelykään ei oikein napannut, joten aamupalaksi riittikin pari kourallista pähkinöitä. Ajattelin käydä tankkaamassa kunnon satsin noin viiden kilometrin päässä opastuskeskuksessa, mutta sieltä saikin aamupalaa vasta heinäkuussa. Siirryinkin siitä syömään lounasta läheiseen Eerikkilän urheiluopistoon, missä olikin hyvä safka ja muutenkin näytti hienolta paikalta. Matkalla tipahdin korotetulta pitkospuulta siten, että vaihteiden säädöt menivät sekaisin. Loppumatkalla en paljoa vaihdellut, enkä jaksanut alkaa niitä säätämäänkään.

Liesjärven reitistö oli vaihteleva, mielenkiintoinen ja taukopaikoiltaan vähintäänkin loistava, joten alueesta jäi todella positiivinen fiilis. Mutta koska bussikuskin v#ttuilu v#tutti vieläkin, päätin polkea takaisin Forssaan. Seuraavaan turunbussin lähtöön oli kuitenkin aikaa vielä 1 tunti 45 minuuttia, joten päätin polkea odottelun sijaan Vorsasta juna-asemalle Humppilaan. Ukkosmyrskyn silmässä vastatuuleen sotkettuani, päästyäni perille jäi onneksi vielä viisi minuuttia aikaakin, tai oikeastaan kahdeksan, koska juna oli vähän myöhässä. Junamatka kului joutuisasti konduktöörin kanssa rupatellen. Kehui muuten kovasti Raaseporin seudun pyöräilyreittejä. Kertoi myös fillarin kulkevan koko Suomeen viidellä eurolla, mikä on hyvä tietää. Bussien kanssa pelleily loppui osaltani nyt, jatkossa luotan VR:ään, paitsi aikatauluissa. Mulle ei v#ttuilla. :)

Geigerrig Rig 1600 Ballistic ja Rig Shuttle nesteytysreput

Geigerrig Rig 1600

Ostin syksyllä 2014 Geigerrigin 30 litraisen juomarepun, koska tarvitsin reppua ja juomasysteemi vaikutti omaperäiseltä. Lisäksi mainoksessa luki "älä ime, se on vanhanaikaista", mikä myös vaikutti omalta osaltaan ostopäätökseeni. Camelbakin hallitessa markkinoita, en kauheasti muiden valmistajien tuotteisiin ole tutustunut. Geigerriggiä tuo maahan Leathermania ja Led Lenseriä diilaava Nordic Trail, joten oletin myös Geigerrigin olevan laatusettiä.

Perus kävelyretkillä koin systeemin hieman turhana, kun pysähdeltyä tulee joka tapauksessa ja juomapullon voi kaivaa tarvittaessa repusta, mutta todellinen tarve on tullut esiin vasta läskipyöräillessä, kun hörppy vähän väliä on lähes pakollinen. Hieman painetta pönttöön ja suihkaisu suuhun, eikä vauhtia tarvitse pysäyttää. Pahemmissa paikoissa tuota nyt ei kannata tehdä, mutta siirtymillä ja esim. kallion päällä hörppäisy on helppoa. En ole juomapussia toistaiseksi juuri pessyt, mutta toki aina ainakin täytön yhteydessä sen huuhtelen. Olen täyttänyt sen aina vain vedellä, joten tuskin pussiin suurta mikrobikasvustoa pääsee syntymään.

Halvalla lähtee.

Koska tykkään käyttää reppua myös kauppakassina ja muilla reissuilla, olen lisätilan saamiseksi ottanut juomapussin välillä pois. Onneksi Partioaitta myi pienempää mallia, missä on vain pari taskua esim. lompakolle ja avaimille noin kolmenkympin (ovh 169€) hintaan, joten sen voi pyhittää kokonaan parin tunnin reissuille ja käyttää isompaa pidemmillä retkillä. Lisävaatteet ja työkalut kulkevat runkolaukussa, joten 30 litrainen on ollut selässä muutenkin vain vettä varten. Pienemmässä repussa vesisäiliön asettamisessa reppuun pitää ahtaamman tilan vuoksi olla tarkempi, jotta juoma- tai ilmaputki ei taittuisi tukkoon. Voi olla myös että en vain osaa asettaa sitä oikein. Myös juomapussitaskun vetoketju tuntui jäykältä, mutta löystynee ajan myötä. Sen sijaan pienemmässä mallissa tuntui painetta riittävän pidempään ja koostaan johtuvan keveyden vuoksi tuntui vielä isoakin paremmalta selässä.

Geigerrig Rig Shuttle

Reput on valmistettu ballistisesta nylonista ja vaikuttavat hyvin kestäviltä. Kompressioremmeillä saa kiristettyä repun sopivan paksuiseksi ja lanne ja rintavyöllä tukevasti päälle. Sitä on myös mukava kantaa, vaikka luonnollisesti selkä muiden selkäreppujen tapaan hengittävistä selkätukilupauksista huolimatta sykkeillä kostuukin. Mitään en noin vuoden käytöllä ole saanut rikotuksi. Ainoa mitä ehkä kaipaisin, on 30 litraisessa verkkotaskut sivuille, koska ainakin rinkassa on tapana laittaa roskat niihin. Toki se onnistuu vetoketjullisessakin taskussa, mutta nyt menevät herkemmin housuntaskuun ja pesukoneeseen.

Örö meloen 25.-27.9.2015

Perjantaina iltapäivällä lähdin töistä ajoissa kotio, otin rinkan kantoon, ja matkasin duunikaverin kyydissä Saaristomeren Melojien melontakeskukselle. Edellisenä iltana olimme porukalla käyneet nostamassa kajakit trailerille, joten pääsimme melko nopeasti matkaan. Tarkoitus oli meloa iltaa vasten Kasnäsistä 13 hengen porukalla vuoden vaihteessa yleisölle avattuun Örön linnakesaareen, minkä venäläiset linnoittivat vuonna 1915. Vallankumouksen jälkeen saari siirtyi juuri itsenäistyneelle Suomen valtiolle ja toimi puolustusvoimien linnakkeena vuoden 2014 loppuun.

Kyseessä oli ensimmäinen yönyliretkeni kajakilla merellä, joten pukeutumisen ja pakkaamisen suhteen ilmassa leijaili kysymysmerkkejä. Muutaman kerran Ivalojoen kanootilla laskeneena tiesin noin suurinpiirtein mukaan tarvittavat tavarat, mutta miten paljon lainakajakki vetäisi sisäänsä, oli täysi arvoitus. Ja vetihän se. Olisi mahtunut enemmänkin.

Lähtötunnelmissa Kasnäsin beachillä.

Kasnäsin hiekkarannalla aurinko alkoi paistaa ja olosuhteet olivatkin mitä hienoimmat. Pimeyden laskeuduttua taivaalla möllötti lähes täysikuu. Tähtitaivas ja jokunen pilvi kuun edessä käydessään teki pimeässä melonnasta äärettömän hienoa. Suunnistusta helpotti huomattavasti Örön maston punaiset valot, mutta ei allekirjoittaneen merikortinlukutaidoilla muutenkaan edetty, vaan kokeneemmat hoitivat navikoinnin. Ilta oli auringonlaskuineen ja kuunlumoineen verrattain ikimuistoinen.

Levistä huolimatta Örön hiekkaranta
ajoi asiansa. 

Puoli kymmenen aikaan rantautuimme entisen sotilaskodin läheisyydessä olevan poukaman hiekalle. Rannalle oli tosin kertynyt reilusti käynyttä levää, mikä tuntui neopreenisukan alla vähintäänkin mielenkiintoiselta. Ja tuoksu sitäkin mielenkiintoisemmalta. Teltat laitettiin pystyyn sotkun viereiselle telttailualueelle ja rangiat tulille. Ruuan ja iltaolkun jälkeen ramaisikin aika kivasti, joten ensimmäinen melontapäivä oli nukahtamista vaille valmis.

Aamupuuron jälkeen hilpasin omatoimisesti katselemaan aluetta käyden kasarmilla ja 12 tuuman patterilla. Yksimielisellä päätöksellä päätimme meloa päivällä Kuggskäriin. Menomatka oli melko suojaisaa reittiä pienten saarten välistä kiemurrellen. Auringonpaisteessa se oli kyllä erihienoa. Matkalla näimme monia joutsenia, varpushaukkoja ja merikotkia. Perille päästyämme kiersimme vielä viereisen saaren Grisselklobbenin, minkä eteläreunassa aallot olivat melko korkeat. Itse en vastaavissa tyrskyissä ollut aiemmin melonnut, mutta oli itsetuntoa hivelevää huomata, että hyvinhän moisessa keikutuksessa pärjäsi. Kokemus oli paluumatkaa ja seuraavaa päivää ajatellen lyhyessäänkin ihan tervetullut, sillä paluumatkan vaahtopäissä ei tarvinnut jännittää, vaan saattoi vain keskittyä fiilistelyyn. Kuggskär oli kyllä loistava taukopaikka, sillä eväitä saattoi syödä tuulensuojassa. Saarta oli myös kevyesti linnoitettu Grisselklobbenin tulenjohtopaikan vuoksi, mutta erikoisinta saaressa oli siellä sijaitseva järvi, minkä innokkaimmat melosivat kokonaisuudessaan ympäri. Matkaa saattoi tulla tosin yhteensä toistasataa metriä.

Obuhovin 12" kuti.

Paluumatka melottiin lähes vastatuuleen suoraan Öröön, joten saaria ei enää ollut suojana. Kevyt röykytys teki touhusta hieman raskaampaa, mutta jännempää ja mielenkiintoisempaa. Veden lämpötila huomioiden parin reskutusillan opeilla ei tehnyt mieli kaatua. Palattuamme kävimme porukalla tutustumassa kasarmialueeseen, Obuhovin 12 tuumaisiin tykkeihin ja satamaan. Sauna lämpeni, mutta ennen sitä lainasin polkupyörän ja ajoin saaren eteläkärkeen pysähdellen matkalla etelän kasarmilla ja linnoituksilla. Ajattelin polkea luontopolkuja pitkin, mutta entisellä intin pyörällä tuli fatbikea todella ikävä, joten tutka-aseman läheiseltä hiekkarannalta päätin palata takaisin Pitkälle Ikävälle ja mennä sitä pitkin pohjoiskärkeen. Ei ole vaikea kuvitella Pitkän Ikävän nimen alkuperää, sillä saari lienee ollut hyvin karu paikka palvella. Marssit mukulakivellä yhdellä suoralla eivät välttämättä ole olleet kovinkaan motivoivia, toisin kuin ilta melojaturistin vinkkelistä polkiessaan auringonlaskussa välillä opastauluille pysähdellen.

Bunkkerimajoitusta,

Pohjoisen bunkkereilla viimeistään luovuin ajatuksesta yöpyä alueen betonirakennelmissa. Ehkä kesällä, nyt ei vaan tehnyt edes mieli, sillä ainakin illan hämärtyessä paikassa oli vähän turhan paljon eksotiikkaa. Paluumatkalla kävin myös 120mm patterin raunioilla. Sadassa vuodessa alue on kasvanut umpeen, joten olikin vaikea uskoa, että aikanaan metsästä on ollut näköyhteys suoraan merelle. Alueella näin myös supikoiran ja pari valkohäntäpeuraa.

Saunoimme sotkun viereisen kerrostalon päädyssä, minkä melko isossa saunassa oli erinomaiset löylyt. Saunan jälkeen laitoin syöden ja parit strohikaakaot naamariin. Porukalla istuttiin iltaa keittokatoksessa, mutta unetus tuli toisenakin iltana varsin aikaisin. Yöllä heräsin päänsärkyyn, minkä epäilin johtuvan itävaltalaisesta taikajuomasta, mutta jatkuen kokonaiset kaksi päivää, päättelin juoneeni liian vähän. Siis vettä. Suhteellisen kova saunominen ja usean tunnin hikoilu saattoi edesauttaa nestehukkaa, mutta ehkä tästä aikuisena sitten viisastuu, ehkä ei.

Merikaali.

Sunnuntaiaamuna pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme melomaan jo aamupäivällä kohti Kasnäistä. Matkalla pidimme ensimmäisen tauon jo Örön pohjoisosan linnoituksella, mikä ei kuitenkaan ollut turhan aikaisin, sillä noin kahdeksan metrin länsituulella matka länsirantaa seuraillen oli melkoista keikutusta ja samalla myös melko raskasta. Joku olisi voinut merikaalin rannalta löytäessään maistaa sitä, vaikka luonnonsuojelualueella oltaisiinkin. Onneksi en moiseen ryhtynyt, mutta kerrottakoon, että se on aika jännän makuinen. Vähän kuin reilusti suolattu lehtikaali. Lounastauko pidettiin pienessä saaressa kutakuinkin matkan puolivälissä.

Eteläkärjen linnotteita.

Paluumatkalla sain kokeilla myös puusta tehtyä kevyttä grönlantilaismelaa. Seuran muovimelaan
verrattuna se tuntui höyhenen kevyeltä, mutta eteneminen vaati pientä totuttelua. Testasin myös edellistäkin kevyempää hiilikuitumelaa ja se oli iso virhe. Mela tuntui ensi vedosta lähtien grönlantilaistakin paremmalta ja kajakki tuntui kulkevan huomattavasti käyttämääni muovimelaa helpommin ja nopeammin. Eli ensi kesäksi hankintalistalle menee sellainen. Samalla pankkitili tulee kevenemään jälleen olemattomista numeroista, mutta mitä sitä sellaisilla numeroilla tekee, kun voi meloa? Myös pukeutumista tulisi kaiketi hieman varsinkin kylmällä säällä miettiä. Ilman lainatakkia olisi tälläkin reissulla saattanut tulla edesmennyttä äitiä ikävä, sillä käytännössä olisin ollut tavallisella kuoritakilla märkä koko reissun. Niin merivedestä, kuin hiestäkin. Iso kiitos vielä lainaajalle.

Pitkä Ikävä.

Paluumatkalla sää muuttui koko reissun aikana ensimmäistä kertaa täysin pilviseksi. Kasnäsin rannassa näimme toista tuhatta kurkea muuttavan, mutta sitten olikin jo kotimatkan vuoro. Paluumatkan sateesta huolimatta retkestä jäi melontakipinä ensi kesää ajatellen hehkumaan entistäkin kuumempana. Mielestäni reissu oli vähintäänkin täydellinen. Niin porukka, retkikohde, kuin järjestelytkin. Jopa ilmat olivat lähes kohtuuttoman hyvät. Monen monta kokemusta rikkaampana ja taas hieman melontakokeneempana kiitän retken vetäjiä ja kanssamatkustajia erinomaisesta viikonlopusta. Kiitos ja kumarrus.

Ilmoja piteli.

Pohjoiskärjen linnoitetta.

Sotilaskoti.

12 tuuman Obuhovin vaihtopiippu.

Kesäkahvila.

Kapeeraiteinen.

Lyhyt Ikävä.

Järvenrantatontti meren rannalla.

Miinako lie?

Obuhovin suunnistustaulukko.

Huoneesta haettiin tykille suuntaa.

Veneennostohärvelin toimintakunto on todistettu vinssaamalla härveli ylös
kiskoilta. Paljon on tarvittu viinaa tai typeryyttä. Tai molempia.

Sotkun pihalla on tasainen telttailualue. Juomavettä sai kätevästi läheisen
talon seinästä.

Tutka.

Pyörällä saaren kiertää nopeammin, mutta poluilla voi tulla läskiä ikävä.

Pohjoiskärjen miehistösuoja.

120 mm patterialue on metsittynyt 100 vuodessa, eikä patterilta
enää ole näköyhteyttä merelle.

Valetykki kuunvalossa.

Ikävät lienevät täyspakkauksessa nimensä veroisia suoria kumpainenkin.

Pitkä Ikävä kuunvalossa.

Kauas on pitkä matka. 

Esteistä huolimatta kajakeilla maihinnousu onnistui vaivatta.