Duunin jälkeen sovittiin kollegan kanssa treffit Saaristomeren melojien vajalle, josta Jukkiksen kanssa painettiin mennä pitkin Pitkäsalmea kaakkoon. Kokeilin ensimmäisen kerran uutta vihreää Scottia, mikä kulki todella liukkaasti, mutta lieneekö penkistä johtuen puuduttanut ikävästi jalkoja. Melanie isolla aukollaan pysyy siis edelleen suosikkinani, vaikka ei reskutuksessa se helpoin tapaus olekkaan.
Jukkis oli käynyt Ryövärinrotkossa aiemminkin, joten reitti oli selvä. Itse en sitä olisi kyllä ainakaan ilman tarkkoja koordinaatteja löytänyt, sillä paikka on kaislikon takana, eikä rotkosta näy juuri merkkiäkään merelle. Lisäksi lähellä on mökkejä, joten sinne ei vahingossa eksy.
Paikka on melko yllättävä ja vaikuttava. Tarinan mukaan rotkossa on aikanaan elellyt merirosvoja, jotka lähiseudun purjelaivojen lisäksi ryöstivät orjakseen Satavan kylän Suntin talon piian. Piian kerrotaan kuitenkin vuosien jälkeen paenneen ja paljastaneen rosvojen majapaikan, minkä jälkeen peijakkaat hirtettiin rotkon päällä kasvaviin mäntyihin.
Rotko on mukavan iltaretken päässä melontakeskukselta ja on kyllä ihan vänkä. Kuvittelisin sen ruokkivan varsinkin pikkuväen mielikuvitusta, piialla tai ilman.
Kesälomasta jäi viikko pitämättä. Sunnuntaiaamuna seiskalta kello soi ja laskeskelin ehtiväni Mäntyharjuun viettävään junaan, vaikka edellistä edeltävä yö meni rouvaehdokkaan naapurin tupareita kuunnellessa ja edellisilta jokilaivoilla. Sain kuitenkin pakattua tarvittavan setin kasaan ja pyörän junaan, minkä teline oli kyllä täyteen pakatulle ja sidotulle fatille ja kahdelle muulle pyörälle kovin ahdas. Neljässä tunnissa olin Mäntyharjulla. Tilaamani kartta ei ollut ehtinyt Turkuun ajoissa, joten noukin sellaisen rautatieaseman läheisestä B&B Pinus majatalotyyppisestä paikasta, mikä vaikutti houkuttelevalta yöpymispaikalta, mikäli teltta ei olisi ollut messissä. Paikasta sai myös erinomaista palvelua, mikä tosin tuntui olevan alueella sääntö, ei poikkeus.
Kartta osoittautui paluumatkaa lukuunottamatta melko turhaksi, sillä reitti oli merkattu todella hyvin. Paluumatkalla kartta olisi ollut kiva lisä oikoessani vaihderikon vuoksi reittiä metsäautoteitä pitkin. Aina ennen risteyksiä oli varoitusmerkki ja risteyksessä luonnollisesti nuolimerkki oikeaan suuntaan. Ennen varsinaista starttia kävin vielä syömässä Ravintola Rosmariinissa, missä oli pirun hyvät sapuskat. Suosittelen!
Alkuun reitti kulki paikallisen urheilukeskuksen Kisalan pihasta noin kilometrin sepelistä juoksurataa pitkin, mutta kohta puolin vaihtui vaihteleviksi metsäosuuksiksi, joita painelin menemään hymyissä suin. Ensimmäinen vastaan tullut Uutelan laavu on ihan ok kuivan maan paikka, mutta ei lyhyehkön matkan vuoksi houkutellut jäämään yöksi. Seuraava Pitkäjärven laavu 12 km:n päässä sen sijaan on uskomattoman hienolla paikalla Etelä-Suomen suurimman rakentamattoman järven rannalla. Laiturilla seistessäni toisessa päässä järveä konsertoi yksinäinen laulujoutsen, joka teki tarkastuslennon toisen yksinäisen kulkijan ylitse palaten takaisin lähtöpisteeseen. Tsekkaa video ylilennosta tästä.
Uinnin jälkeen päätin jatkaa matkaa vielä kohti Repoveden kansallispuistoa, mutta 21 km:n matkanteon jälkeen Matkoslammen laavu lähes pakotti jäämään yöksi uudehkolla saunallaan. Löin saunan kuumaksi, kävin uimassa muutaman kerran kylmähkössä lammessa, söin ja laitoin sisäteltan laavun sisälle, jotta hyttyset eivät olisi häirinneet. Eipä niitä pahemmin muutenkaan ollut, mutta enpähän herännyt kertaakaan ininään. Sen sijaan heräsin horkkaan, sillä kesäpussilla n.+3 asteen yöt laittoivat hampaat kalisemaan. Eipä tullut moinen mahdollisuus mieleen pakatessa keskellä kuuminta hellejaksoa.
Matkoslammen sauna ja laavu ovat siis kaikkien vapaassa käytössä, minkä varmistin reittiä huoltavilta veijareilta, kun tulivat vikana aamuna maalaamaan Pitkäjärven laavun vessaa.
Aamulla jatkoin matkaa Repoveden kansallispuistoon. Reitti jatkui edelleen hyvin merkattuna, mutta metsäautotieosuuksien määrä kasvoi. Tämä ei juurikaan häirinnyt, sillä ajatus oli ajaa puisto ohjeiden mukaan sen teitä pitkin, jolloin kilometrejä päivälle kertyi yli neljäkymmentä. Noudatin hölmönä ko. ohjetta, vaikka ohikulkijoista useampi kertoi ajaneensa polkuja. Metsähallituksen herrat voisivatkin sallia pyöräilyn mielestäni kaikkialla esimerkiksi määräämällä pyörille väistämisvelvollisuuden. Tällöin jalkapatikkalaisia varottaisiin, eikä kenelläkään olisi paha mieli. Polut ehkä vähän levenisivät, mutta pidän sitä pienehköä kävijämäärää pienempänä pahana.
Illalla tulin Olhavalle, missä pari paikalle saapuvaa luontokuvaajaveijaria neuvoivat/ kutsuivat yöksi laavulle. Pakko tunnustaa että alkuun vähän epäröin, kun näin toisen kaverin kuksan (kuvassa), mutta rohkaisin mieleni ja otin Rochipullon varmuudeksi mukaan laavulle. Teltan laitoin järven rantaan, aamulla heräten mahtavaan näköalaan Olhavan kallion avautuessa vastarannalla. Laavulle tuli myös pari tsekkiläistä kiipeilijää. Ilta meni melko myöhään, sillä veijareiden ja omani pullot tyhjennettyämme lähdimme katsomaan yöksi luvattuja revontulia. Liikuttuneessa olotilassa pilvetön öinen taivas näytti todella upealta, vaikka revontulet näkyivätkin vain kameran linssin läpi. Oma gopro-kopio ei niitä havainnut. Sen sijaan näin paljaalla silmällä monta tähdenlentoa, satelliittia ja taivaan, millaisesta en Turun valosaasteessa voi uneksiakaan. Laavuseura osoittautui todella hienoiksi herrasmiehiksi, joilta opin monta sensuurin uhriksi joutunutta elämänviisautta.
Aamulla kävin Mustavuoren näköalatornissa ja päätin ajaa pyörällä Olhavan päälle. Illalla kävin siellä kävellen, mutta ajattelin mennä toista kautta pyörällä. Koska en katsonut karttaa, lähdin väärään suuntaan, mutta olin reitillä menossa takaisin kohti Mäntyharjua. Paluumatkalla pulahdin taas Matkoslammessa ja kävin tsekkaamassa Savonradan paistiuunin, missä radanrakentajille tehtiin aikanaan leipää. Noin viisi kilometria ennen Pitkäjärveä stram x7 takavaihtoja antoi periksi. Sisältä lensi jousi ulos ja loppumatka meni patikaksi. Ehkä Liesjärvellä aiemmin kesällä tullut osuma pitkospuusta oli osasyyllinen hajoamiselle, koska en mielestäni edes vaihtanut mitenkään typerästi.
Pitkäjärven laavulle päästessäni oli silti hyvää aikaa uida ja ruokailla. Tajusin syöneeni joka päivä samoja pussipastoja, joihin lisämakua toivat kuivaliha ja tuoreet laavujen takaa poimitut puolukat. Pussiruokiin kyllästyneenä kyseinen kombo toimi kuitenkin hyvin, eikä paina juuri mitään. Illalla laavulle poikkesi vanhempi herrasmies laskemaan järveen ankeriaan poikasia. Villisti kirmaten vipelsivät kadoten syvemmälle järveen. Aamu oli usvineen todella hieno. Lähtöä tehdessäni paikalle osui aluetta huoltavat veijarit, jotka olisivat heittäneet pyörän ja meikäläisen keskustaan, mutta aurinkoon vedoten kieltäydyin tarjouksesta. Koko reissun aikana en nähnyt pilven pilveä, joten olisi ollut rikos tulla ajoissa Mäntyharjulle moneksi tunniksi ihmettelemään, tai istumaan päivän hienoimmat tunnit junassa.
Onneksi kävelin, sillä matkalla tapasin mehupistettä ylläpitävän kaverin reitin kulkiessa kyseisen vanhemman herrasmiehen pihan läpi. Keskustelimme ainakin tunnin käyden läpi hänen vanhat pyöräilyreissut, susipolitiikan ja sairaskertomuksetkin. Kaveri esitteli myös ladossa olleet vanhat menopelit. Kyseessä on erityisen hieno herrasmies, joka pitää kesäisin pihapiirissään vesikanisteria retkeilijöille ja talvisin jakaa mehua hiihtäjille. Mainitsi vielä että on erittäin mielissään, kun joku pysähtyy juttelemaan hänen kanssaan, kun korvessa niitä juttukavereita on kovin vähän. Susi vienyt alkukesästä koirankin, joten jos vaan aikaa reissun lomassa on, pysähtykää ihmeessä. Pihan läpi todella saa ajaa, kuten opasteetkin ohjeistavat.
Muutenkin alueen ihmiset tuntuivat poikkeuksellisen ystävällisiltä. Saapuessani jalkapatikassa Mäntyharjulle, ajattelin käydä Kisalassa suihkussa. No se oli lomien vuoksi kiinni, joten pulahdin sinilevästä huolimatta Pyhäveteen. Läheisen talon asukas tarjosi mahdollisuutta käydä hänen luonaan suihkussa, mutta nälkäisenä ja häkeltyneenä tarjouksesta kieltäydyin. Asemalla nuorempi kaveri kertoi asemalta näkyvän jätevedenpuhdistamon lienevän syyn levälle. Muissa alueen vesissä en havainnut levää. Toki ruokavedet varmuudeksi keitin. Juomavettä ei tarvinnut juuri miettiä, sillä kaivoja oli varsinkin puistossa hyvin tarjolla. Pyöräreitille kesähelteellä kannattaa muutama litra varata.
Kaiken kaikkiaan reitti on hieno ja suosittelen sitä kaikille maastopyöräilystä innostuneille varauksetta. Alueelta löytyy myös maksullista yöpymistä, joten ajaa voi myös kevyemmällä kuormalla. Sesongin ulkopuolella tuskin laavuillakaan on ahdasta. Tällä reissulla vastaan tuli kaksi pyöräilijää. Puistossa oli jonkin verran kävelijöitä, mutta Mäntyharju-Repovesi välillä en nähnyt ainuttakaan retkeilijää, vain kaksi em. fillaristia. Hieno reitti hienoissa maisemissa. Suosittelen!
