Emännän työt jatkuivat alkuviikon, joten toisen lomaviikon kunniaksi ajattelin polkaista Forssan takamaille Tammelaan Liesjärven kansallispuistoon. Koska oli kuuma päivä, katsoin järkeväksi lähteä vasta iltapäivällä. Matkahuollon sivut antoivat lähtöajaksi 15.45 joten olin Forssassa viideltä, jolloin hyppäsin lähes lennosta Helsingin bussiin. Kuski pyöritti päätään kun näki pyörän, mikä tosin ihan hyvin bussiin mahtui. Ihmettelen suuresti kuskien nihkeää suhtautumista niitä kohtaan, sillä rahaahan ne niistä ottavat. Tämäkin tokaisi että "pääsishän sinne Liesjärvelle pyörälläkin". Jostain syystä ärsytti.
Bussista noustuani ja opastuskeskukselle polkiessani yritin irroittaa klosseja irti, jolloin jouduin toteamaan vasemman kengän olevan jumissa. Toinen jalka ilman kenkää kävin hakemassa juuri sulkeutuvasta opastuskeskuksesta paperisen opaskartan, vaikka kännyssä ja repussa olikin kunnon kartat, sillä pieni paperiversio tuntuu olevan ajaessa niitä kätevämpi, kunhan ei eksy. Loppureissun ajan en enää käyttänyt vasenta klossia.
Opastuskeskuksen erikiva mimmi muuten mainitsi pyöräilyn olevan kansallispuistossa kielletyn. Ihmettelin miksi ei netissä sitä mainittu, eikä kyllä esitteissäkään. Äidin pikkutuhma pikku tuhma iskelmäprinssi rikkoi kuitenkin lakia ajelemalla reitistöä illan aikana opastuskeskukselta Korteniemeen ja sieltä Kaksvetisen kodalle, tosin vain merkityllä reitillä. Korteniemen perinnetilalla näin kolme mimmiä, mutta poluilla en tavannut toisia kulkijoita. Pyöräilykielto tuntuukin siksi vähintäänkin oudolta. Poluille tuskin ajelusta koituu kenkiä suurempaa haittaa ja kulkijoita metsään mahtuisi, joten mihin ihmeeseen näillä Metsähallituksen säännöillä oikein pyritään?
Korteniemen Perinnetilan kaivolla luki, että vettä ei suositella juotavaksi keittämättä. Onneksi sitä oli vielä jäljellä. Paluumatkalla täytin Harjupirtin kupeessa kaivolla juomapussin ja pullon. Ja hyvä niin, sillä matka seuraavalle laavulle oli reitin raskain osuus. Laavu oli ihan hieno, mutta mahdollisten hyttysten vuoksi päädyin kodalle. Kotakin oli hieno ja sen penkeillä hyvä nukkua. Jotenkin illan ajelun jälkeen ei uni kuitenkaan tullut, mutta aamulla kaiketi muutaman tunnin torkuin. Viereisellä suolla piti myös lauma kurkia melkoista konserttia.
Aamulla aamupalaa varten puita olisi pitänyt tehdä pitkästä tavarasta ja trangian virittelykään ei oikein napannut, joten aamupalaksi riittikin pari kourallista pähkinöitä. Ajattelin käydä tankkaamassa kunnon satsin noin viiden kilometrin päässä opastuskeskuksessa, mutta sieltä saikin aamupalaa vasta heinäkuussa. Siirryinkin siitä syömään lounasta läheiseen Eerikkilän urheiluopistoon, missä olikin hyvä safka ja muutenkin näytti hienolta paikalta. Matkalla tipahdin korotetulta pitkospuulta siten, että vaihteiden säädöt menivät sekaisin. Loppumatkalla en paljoa vaihdellut, enkä jaksanut alkaa niitä säätämäänkään.
Liesjärven reitistö oli vaihteleva, mielenkiintoinen ja taukopaikoiltaan vähintäänkin loistava, joten alueesta jäi todella positiivinen fiilis. Mutta koska bussikuskin v#ttuilu v#tutti vieläkin, päätin polkea takaisin Forssaan. Seuraavaan turunbussin lähtöön oli kuitenkin aikaa vielä 1 tunti 45 minuuttia, joten päätin polkea odottelun sijaan Vorsasta juna-asemalle Humppilaan. Ukkosmyrskyn silmässä vastatuuleen sotkettuani, päästyäni perille jäi onneksi vielä viisi minuuttia aikaakin, tai oikeastaan kahdeksan, koska juna oli vähän myöhässä. Junamatka kului joutuisasti konduktöörin kanssa rupatellen. Kehui muuten kovasti Raaseporin seudun pyöräilyreittejä. Kertoi myös fillarin kulkevan koko Suomeen viidellä eurolla, mikä on hyvä tietää. Bussien kanssa pelleily loppui osaltani nyt, jatkossa luotan VR:ään, paitsi aikatauluissa. Mulle ei v#ttuilla. :)
Helsinki, savuinen, sumuinen kaupunki. Ihmiset ei tunne edes naapuriaan. Kaikilla on kiire. Harva täällä hymyilee. Tultiin silti. Ja totta vieköön satoi! Kesäloma veti viimeisiään, joten otettiin Onnibussi alle ja saavuttiin pariksi yöksi Isolle kirkolle. Onnibussi on kyllä jatkossa varteenotettava kilpailija junalle, vaikka kuski ei pyörää suostu matkaan ottamaankaan. Alle kympin rykäisy houkuttaa, sillä penkit ovat paremmat kuin junassa, ja kännynkin saa ladattua penkinalusen pistorasiasta.
Ekana päivänä shoppailtiin ja käytiin katsomassa Anssi Kelaa jossakin satamahäppeningissä. Kipeänäkin sateesta huolimatta veti ihan viihdyttävän setin. Perjantaina satoi lisää, joten Suomenlinnan picnic jäi väliin. Sen sijaan päätettiin mennä hotlan lähellä olevaan Luonnontieteellinen museo Luomukseen, mikä sijaitsee luonnollisesti ihan Apina... ööö... Eduskuntatalon takana.
En ollut aiemmin paikassa käynyt ja ajateltiin, että se olisi parissa tunnissa tsekattu. Ei ollut. Pari tuntia taisi mennä jo pelkästään Luut kertovat -näyttelyn katsomiseen. Oma suosikkini oli kuitenkin Suomen luonto -osasto, missä on lähes livenä, eli täytettynä, tolkuton määrä eläimiä. Varsinkin lintujen parissa olisin voinut viettää aikaa pidempäänkin, sillä niitä ei tänä kesänä ole luonnossa suuremmin lennellyt. Keskittyminen ei enää riittänyt tutustumaan maapallon historiaan, mutta myös muun maailman eläimistöä esitellyt näyttely oli komia. Leijonan lähelle pääsi huomattavasti helpommin, kuin helteisessä Korkeasaaressa. 
