Retkihanska: lokakuuta 2015

Geigerrig Rig 1600

Ostin syksyllä 2014 Geigerrigin 30 litraisen juomarepun, koska tarvitsin reppua ja juomasysteemi vaikutti omaperäiseltä. Lisäksi mainoksessa luki "älä ime, se on vanhanaikaista", mikä myös vaikutti omalta osaltaan ostopäätökseeni. Camelbakin hallitessa markkinoita, en kauheasti muiden valmistajien tuotteisiin ole tutustunut. Geigerriggiä tuo maahan Leathermania ja Led Lenseriä diilaava Nordic Trail, joten oletin myös Geigerrigin olevan laatusettiä.

Perus kävelyretkillä koin systeemin hieman turhana, kun pysähdeltyä tulee joka tapauksessa ja juomapullon voi kaivaa tarvittaessa repusta, mutta todellinen tarve on tullut esiin vasta läskipyöräillessä, kun hörppy vähän väliä on lähes pakollinen. Hieman painetta pönttöön ja suihkaisu suuhun, eikä vauhtia tarvitse pysäyttää. Pahemmissa paikoissa tuota nyt ei kannata tehdä, mutta siirtymillä ja esim. kallion päällä hörppäisy on helppoa. En ole juomapussia toistaiseksi juuri pessyt, mutta toki aina ainakin täytön yhteydessä sen huuhtelen. Olen täyttänyt sen aina vain vedellä, joten tuskin pussiin suurta mikrobikasvustoa pääsee syntymään.

Halvalla lähtee.

Koska tykkään käyttää reppua myös kauppakassina ja muilla reissuilla, olen lisätilan saamiseksi ottanut juomapussin välillä pois. Onneksi Partioaitta myi pienempää mallia, missä on vain pari taskua esim. lompakolle ja avaimille noin kolmenkympin (ovh 169€) hintaan, joten sen voi pyhittää kokonaan parin tunnin reissuille ja käyttää isompaa pidemmillä retkillä. Lisävaatteet ja työkalut kulkevat runkolaukussa, joten 30 litrainen on ollut selässä muutenkin vain vettä varten. Pienemmässä repussa vesisäiliön asettamisessa reppuun pitää ahtaamman tilan vuoksi olla tarkempi, jotta juoma- tai ilmaputki ei taittuisi tukkoon. Voi olla myös että en vain osaa asettaa sitä oikein. Myös juomapussitaskun vetoketju tuntui jäykältä, mutta löystynee ajan myötä. Sen sijaan pienemmässä mallissa tuntui painetta riittävän pidempään ja koostaan johtuvan keveyden vuoksi tuntui vielä isoakin paremmalta selässä.

Geigerrig Rig Shuttle

Reput on valmistettu ballistisesta nylonista ja vaikuttavat hyvin kestäviltä. Kompressioremmeillä saa kiristettyä repun sopivan paksuiseksi ja lanne ja rintavyöllä tukevasti päälle. Sitä on myös mukava kantaa, vaikka luonnollisesti selkä muiden selkäreppujen tapaan hengittävistä selkätukilupauksista huolimatta sykkeillä kostuukin. Mitään en noin vuoden käytöllä ole saanut rikotuksi. Ainoa mitä ehkä kaipaisin, on 30 litraisessa verkkotaskut sivuille, koska ainakin rinkassa on tapana laittaa roskat niihin. Toki se onnistuu vetoketjullisessakin taskussa, mutta nyt menevät herkemmin housuntaskuun ja pesukoneeseen.

Perjantaina iltapäivällä lähdin töistä ajoissa kotio, otin rinkan kantoon, ja matkasin duunikaverin kyydissä Saaristomeren Melojien melontakeskukselle. Edellisenä iltana olimme porukalla käyneet nostamassa kajakit trailerille, joten pääsimme melko nopeasti matkaan. Tarkoitus oli meloa iltaa vasten Kasnäsistä 13 hengen porukalla vuoden vaihteessa yleisölle avattuun Örön linnakesaareen, minkä venäläiset linnoittivat vuonna 1915. Vallankumouksen jälkeen saari siirtyi juuri itsenäistyneelle Suomen valtiolle ja toimi puolustusvoimien linnakkeena vuoden 2014 loppuun.

Kyseessä oli ensimmäinen yönyliretkeni kajakilla merellä, joten pukeutumisen ja pakkaamisen suhteen ilmassa leijaili kysymysmerkkejä. Muutaman kerran Ivalojoen kanootilla laskeneena tiesin noin suurinpiirtein mukaan tarvittavat tavarat, mutta miten paljon lainakajakki vetäisi sisäänsä, oli täysi arvoitus. Ja vetihän se. Olisi mahtunut enemmänkin.

Lähtötunnelmissa Kasnäsin beachillä.

Kasnäsin hiekkarannalla aurinko alkoi paistaa ja olosuhteet olivatkin mitä hienoimmat. Pimeyden laskeuduttua taivaalla möllötti lähes täysikuu. Tähtitaivas ja jokunen pilvi kuun edessä käydessään teki pimeässä melonnasta äärettömän hienoa. Suunnistusta helpotti huomattavasti Örön maston punaiset valot, mutta ei allekirjoittaneen merikortinlukutaidoilla muutenkaan edetty, vaan kokeneemmat hoitivat navikoinnin. Ilta oli auringonlaskuineen ja kuunlumoineen verrattain ikimuistoinen.

Levistä huolimatta Örön hiekkaranta
ajoi asiansa.

Puoli kymmenen aikaan rantautuimme entisen sotilaskodin läheisyydessä olevan poukaman hiekalle. Rannalle oli tosin kertynyt reilusti käynyttä levää, mikä tuntui neopreenisukan alla vähintäänkin mielenkiintoiselta. Ja tuoksu sitäkin mielenkiintoisemmalta. Teltat laitettiin pystyyn sotkun viereiselle telttailualueelle ja rangiat tulille. Ruuan ja iltaolkun jälkeen ramaisikin aika kivasti, joten ensimmäinen melontapäivä oli nukahtamista vaille valmis.

Aamupuuron jälkeen hilpasin omatoimisesti katselemaan aluetta käyden kasarmilla ja 12 tuuman patterilla. Yksimielisellä päätöksellä päätimme meloa päivällä Kuggskäriin. Menomatka oli melko suojaisaa reittiä pienten saarten välistä kiemurrellen. Auringonpaisteessa se oli kyllä erihienoa. Matkalla näimme monia joutsenia, varpushaukkoja ja merikotkia. Perille päästyämme kiersimme vielä viereisen saaren Grisselklobbenin, minkä eteläreunassa aallot olivat melko korkeat. Itse en vastaavissa tyrskyissä ollut aiemmin melonnut, mutta oli itsetuntoa hivelevää huomata, että hyvinhän moisessa keikutuksessa pärjäsi. Kokemus oli paluumatkaa ja seuraavaa päivää ajatellen lyhyessäänkin ihan tervetullut, sillä paluumatkan vaahtopäissä ei tarvinnut jännittää, vaan saattoi vain keskittyä fiilistelyyn. Kuggskär oli kyllä loistava taukopaikka, sillä eväitä saattoi syödä tuulensuojassa. Saarta oli myös kevyesti linnoitettu Grisselklobbenin tulenjohtopaikan vuoksi, mutta erikoisinta saaressa oli siellä sijaitseva järvi, minkä innokkaimmat melosivat kokonaisuudessaan ympäri. Matkaa saattoi tulla tosin yhteensä toistasataa metriä.

Obuhovin 12" kuti.

Paluumatka melottiin lähes vastatuuleen suoraan Öröön, joten saaria ei enää ollut suojana. Kevyt röykytys teki touhusta hieman raskaampaa, mutta jännempää ja mielenkiintoisempaa. Veden lämpötila huomioiden parin reskutusillan opeilla ei tehnyt mieli kaatua. Palattuamme kävimme porukalla tutustumassa kasarmialueeseen, Obuhovin 12 tuumaisiin tykkeihin ja satamaan. Sauna lämpeni, mutta ennen sitä lainasin polkupyörän ja ajoin saaren eteläkärkeen pysähdellen matkalla etelän kasarmilla ja linnoituksilla. Ajattelin polkea luontopolkuja pitkin, mutta entisellä intin pyörällä tuli fatbikea todella ikävä, joten tutka-aseman läheiseltä hiekkarannalta päätin palata takaisin Pitkälle Ikävälle ja mennä sitä pitkin pohjoiskärkeen. Ei ole vaikea kuvitella Pitkän Ikävän nimen alkuperää, sillä saari lienee ollut hyvin karu paikka palvella. Marssit mukulakivellä yhdellä suoralla eivät välttämättä ole olleet kovinkaan motivoivia, toisin kuin ilta melojaturistin vinkkelistä polkiessaan auringonlaskussa välillä opastauluille pysähdellen.

Bunkkerimajoitusta,

Pohjoisen bunkkereilla viimeistään luovuin ajatuksesta yöpyä alueen betonirakennelmissa. Ehkä kesällä, nyt ei vaan tehnyt edes mieli, sillä ainakin illan hämärtyessä paikassa oli vähän turhan paljon eksotiikkaa. Paluumatkalla kävin myös 120mm patterin raunioilla. Sadassa vuodessa alue on kasvanut umpeen, joten olikin vaikea uskoa, että aikanaan metsästä on ollut näköyhteys suoraan merelle. Alueella näin myös supikoiran ja pari valkohäntäpeuraa.

Saunoimme sotkun viereisen kerrostalon päädyssä, minkä melko isossa saunassa oli erinomaiset löylyt. Saunan jälkeen laitoin syöden ja parit strohikaakaot naamariin. Porukalla istuttiin iltaa keittokatoksessa, mutta unetus tuli toisenakin iltana varsin aikaisin. Yöllä heräsin päänsärkyyn, minkä epäilin johtuvan itävaltalaisesta taikajuomasta, mutta jatkuen kokonaiset kaksi päivää, päättelin juoneeni liian vähän. Siis vettä. Suhteellisen kova saunominen ja usean tunnin hikoilu saattoi edesauttaa nestehukkaa, mutta ehkä tästä aikuisena sitten viisastuu, ehkä ei.

Merikaali.

Sunnuntaiaamuna pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme melomaan jo aamupäivällä kohti Kasnäistä. Matkalla pidimme ensimmäisen tauon jo Örön pohjoisosan linnoituksella, mikä ei kuitenkaan ollut turhan aikaisin, sillä noin kahdeksan metrin länsituulella matka länsirantaa seuraillen oli melkoista keikutusta ja samalla myös melko raskasta. Joku olisi voinut merikaalin rannalta löytäessään maistaa sitä, vaikka luonnonsuojelualueella oltaisiinkin. Onneksi en moiseen ryhtynyt, mutta kerrottakoon, että se on aika jännän makuinen. Vähän kuin reilusti suolattu lehtikaali. Lounastauko pidettiin pienessä saaressa kutakuinkin matkan puolivälissä.

Eteläkärjen linnotteita.

Paluumatkalla sain kokeilla myös puusta tehtyä kevyttä grönlantilaismelaa. Seuran muovimelaan
verrattuna se tuntui höyhenen kevyeltä, mutta eteneminen vaati pientä totuttelua. Testasin myös edellistäkin kevyempää hiilikuitumelaa ja se oli iso virhe. Mela tuntui ensi vedosta lähtien grönlantilaistakin paremmalta ja kajakki tuntui kulkevan huomattavasti käyttämääni muovimelaa helpommin ja nopeammin. Eli ensi kesäksi hankintalistalle menee sellainen. Samalla pankkitili tulee kevenemään jälleen olemattomista numeroista, mutta mitä sitä sellaisilla numeroilla tekee, kun voi meloa? Myös pukeutumista tulisi kaiketi hieman varsinkin kylmällä säällä miettiä. Ilman lainatakkia olisi tälläkin reissulla saattanut tulla edesmennyttä äitiä ikävä, sillä käytännössä olisin ollut tavallisella kuoritakilla märkä koko reissun. Niin merivedestä, kuin hiestäkin. Iso kiitos vielä lainaajalle.

Pitkä Ikävä.

Paluumatkalla sää muuttui koko reissun aikana ensimmäistä kertaa täysin pilviseksi. Kasnäsin rannassa näimme toista tuhatta kurkea muuttavan, mutta sitten olikin jo kotimatkan vuoro. Paluumatkan sateesta huolimatta retkestä jäi melontakipinä ensi kesää ajatellen hehkumaan entistäkin kuumempana. Mielestäni reissu oli vähintäänkin täydellinen. Niin porukka, retkikohde, kuin järjestelytkin. Jopa ilmat olivat lähes kohtuuttoman hyvät. Monen monta kokemusta rikkaampana ja taas hieman melontakokeneempana kiitän retken vetäjiä ja kanssamatkustajia erinomaisesta viikonlopusta. Kiitos ja kumarrus.