Läskipyörän päällä, kesä 2015

Kaksi vuotta sitten Ispoisissa oli lunta, joten läskipyörän ostolle oli selkeät perusteet. Ja onhan se trendikästäkin, ainakin mitä olen lehdistä lukenut. Todellinen syy pyörän ostolle oli kuitenkin se tunne, minkä koin keväällä Kuhankuonolla käydessämme kollegan kanssa fiilistelemässä toukokuun yössä suon kupeessa olevalla laavulla. Siellä istui kaveri, joka antoi kokeilla isopyöräänsä. Jo ensi metreillä mielessä välähti ne hetket, jotka koin lapsuuteni crossiradoilla yhdessä elämäni ensimmäisen Nopsani kanssa. Paitsi että nyt hyppyreistä pääsi ylikin, eikä kivet ja kannot olleet enää esteitä, vaan helposti ylitettäviä ponnahdusalustoja. Kotona aloitin pyörien googletuksen, ja ensimmäisten hakutulosten joukossa oli koeajon mahdollistaneen kaverin video juuri Kuhankuonolta (tsekkaa video tästä: MTB-Kurjenrahka lenkki 2015 ) Lämmin kiitos testiajosta!

Tuon viikonlopun jälkeen kävin useaan otteeseen rääkkäämässä hybridiäni Turun metsissä. Joo ei ole hybridiä polulle tehty, mutta kyllä sillä siellä pääsee. Ero fättiin on kuitenkin valtava. Maaliskuussa olin hybridillä polkenut vaeltamaan Vaskijärvelle ja Kuhankuonolle. Märillä teillä takatelineen petettyä se ei liene paras kulkuväline myöskään retkeilyyn. Googlemaps arvioi silloin menomatkan kestoksi 2,5 tuntia. Meni 10. Loppukeväästä kävin sitten kokeilemassa Hirvensalon hiihtokeskuksessa darrassa Kona Wo 2015 mallia. Se oli ihan jees ja olisin varmaan jo ostanutkin sen, jos uutta mallia ei olisi povattu heinäkuuksi. Myös L-koon saatavuus oli heikko. 

Alkukesästä kiertelin Turun pyöräliikkeitä tositarkoituksella, mutta varteenotettavat pyörävaihtoehdot olivat loppuneet jo ajat sitten. Foxcompin kaveri kuitenkin vinkkasi, että lähiaikoina fillaritorille olisi tulossa puolivuotias Salsa Mukluk myyntiin. Heti seuraavana päivänä se siellä olikin, ja jo illalla allekirjoittanut ajoi neitsytmatkansa. Pyörän mukana tuli myös tarakka ja runkolaukku, joten suupielet ovat olleet tämän jälkeen pelkästään ylöspäin. Tarakkaan saan kiinni vanhastaan olevat sivulaukut, joten yönyliretket, täältä tullaan.

Vaikka olen pyöräillyt koulu- ja duunimatkat koko ikäni, on maastossa ajo ihan oma lajinsa. Tämän ovat saaneet melko karvaasti kokea varsinkin takareidet, peppu ja alaselkä. Venytellä täytyy runsaasti, jotta pääsee aamulla sängystä ylös. Totuttelun ja treenaamisen myötä uskon pääseväni ongelmasta kuitenkin eroon. Muuta negatiivistä sanottavaa ei sitten olekaan. Muutamat lukkopolkimista johtuneet paikallaankaatumisetkin laittavat lähinnä naurattamaan. On nimittäin totaalisen huisia touhua! Lisäksi sykemittarin kalorikulutus näyttää lenkkien päätteeksi lukemia, joiden perusteella pitkässä juoksussa jopa vyötäryn ilokummun voisi kuvitella huvenevan. 

Pyörällä pääsee kyllä melko kovaakin, mutta ainakin tähän mennessä parhaat fiilikset olen saanut mitä oudoimmista reittivalinnoista. Kannot, kivet ja pehmeät kuralätäköt ylittyvät helpolla, samoin kalliokiipeily. Märällä kelillä juuret ovat liukkaita läskilläkin, mutta tiedostaen tämän yli pääsee helposti. Lumiolosuhteita täytyy vielä muutama kuukausi odotella. Olen myös huomannut, että vasta siirtymillä tajuaa, kuinka loppuun itsensä on polkenut. Metsässä väsyä ei huomaa, koska on kivaa. 

Itäisen Turun metsät ovat kuin luotuja maastopyöräilyyn. Kyllä voin vilpittömästi suositella läskeilyä kokeilemaan. Kaikki eivät varmastikaan tykkää, mutta myös varoituksen sana lienee paikallaan. Touhu on pirun koukuttavaa!

Ps. Poikamiehille tiedoksi, että läskillä tuskin tulee naisia saamaan, mutta kukapa niitä enää muutaman isopyöräpolkaisun jälkeen kaipaisikaan.